Berliinistä seurueemme matka lähti reippahasti suuntautumaan kohti etelää ja vanhaa kunnon Gersthoffenia, jossa orkesterimme oli tarkoitus esiintyä seuraavana päivänä. Herätys oli aikainen, jotta ehdimme pakata kamat FACiin ja siivota kämppämme tiptop-kuntoon. Ja näinhän me teimme. Kämppäkeijo tuli sovittuun aikaan tivaamaan avaimiaan takaisin ja kirosi samalla paikallislintujen täysin munatonta toimintaa, koska oli jäänyt melkoisen kakkakuorman alle suhaillessaan pitkin Berliinin katuja skootterinsa kyyditsemänä. Mies oli kaikin puolin tyytyväinen toimintaamme ja tuki myös meidän seuraavaa etappia ostamalla itselleen erään aika helvetin hyvän levyn, suoraan FACin uumenista. Paitaa ei viitsitty edes tarjota, koska kokoa Berliinin muuri ei juuri nyt sattunut varastoista löytymään.
Matkaa lähdettiin jatkamaan mukavalla mielellä ja pääsimme kaupungista melko nopeasti pihalle. Tiethän täällä ovat pääosin hyvässä kunnossa ja siitähän se FACci tykkää. Ehdimme nautiskella jonkin matkaa myös muutenkin tasaisesta kyydistä, kunnes saavuimme yllättäen saksalaiseen vuoristomaisemaan. Siitä ei FAC enää pitänyt ja sillä alkoi keittää… Ylämäet kyseisellä etapilla olivat jotakuinkin pitkiä ja usein alkoi konehuoneesta mukava palaneen muovin käry kantautua haistimiimme noin puolessa välissä kutakin nousua. Sinnikkäästi pääsimme kuitenkin jokaisen mäen laelle kiipeämään ja loppujen lopuksi aivan perillekin saakka. Tosin käytimme vajaan 600 kilometrin matkaan melkoisesti aikaa, jotta sekä FAC että meidän hermomme saivat tarvitsemaansa lepoa. Ja mikäli vielä pitäisi jotakin mainita, niin kahvi tuolla etapilla oli melkoisen kallista… 3,60€/kuppi. Saatana.
Perille Gersthofeniin saavuimme illan jo pimennyttyä ja päätimme suunnata ensin tarkastamaan perjantain keikkapaikan sijainnin. Sijainti olikin mielenkiintoisessa paikassa, sillä ensinnäkään paikka ei sijainnut Gersthofenissa vaan Gablingenissa ja käytännössä keskellä ei mitään. Osoite keikkapaikkaamme oli Lentokentän vieressä 1 ja myöhemmin saimmekin kuulla, ettei kyseessä suinkaan ollut mikä tahansa lentokenttä vaan erään varsin tunnetun saksalaisen viiksiniekan ikioma lentokenttä toisen maailmansodan ajoilta. Keikkapaikkamme Gypsy Home oli torstai-iltana kovasti hiljainen ja päätimme siirtyä takaisin Gersthofeniin yöpaikan metsästystä silmällä pitäen.
Köröttelimme kohti keskustaa tai pikemminkin sen läpi ja jysäytimme FACin paikallisen huoltamon pihalle parkkiin. Huoltamon elintarvikeosastolta nappasimme huiviimme yhdet tonttuoluet ja lähdimme jalkapelillä teputtamaan takaisin keskikaupungille. Kävimme tiedustelemassa yöpaikkaa kaupungin hotellista, mutta saksalaisittain vaatimattomat hinnat olivat kuitenkin liikaa orkesterimme budjetille. Jäimme näin ollen innolla odottelemaan tulevaa yötä FACissa koko viiden miehen ryhmämme voimalla. Kävelimme kaupungin ympäriämpäri ja päätimme mennä vielä hakemaan hieman rohkeutta unipuuhiin sporttibaarin kautta. Saimme osaksemme vaihteeksi hyvää palvelua ja vieläpä Lontoon kielellä!?! Pitsakin oli makoisaa virvokkeista puhumattakaan. Löytyipä ravintolasta köpöllekin mieluisaa puuhaa itsensä Rock n’ Rollin kuninkaan palloja lätkytellessä.
Sitten olikin edessä retkemme tähän mennessä kenties haastavin tehtävä. Kuinka saada viisi miestä nukahtamaan FACin uumeniin? Hommahan oli testattu joBerliinissä kahden miehen voimin, joten eihän kolme lisää tuntune missään. Yksi etupenkille, yksi takapenkille ja kolme lusikkaan lattialle. Ja näinhän me tehtiinkin. Lasit saatiin huuruun jo ennen silmien ummistamista ja ilmeisesti aivan helposti uni ei tuntunut juuri kenellekään tulevan koko yönä… No, eipähän tullut kylmäkään, mutta jatkossa pyrkinemme välttämään turhaa FACissa nukuttautumista. Tai sitten ei!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti