1.5.2009 Gypsy Home, Gerestried

Aamulla heräsimme yllätykseksemme keskeltä markkinoita! No, mutta sehän onkin vappu nyt, tuumi suomalainen soittaja ja lähti kiertelemään kojuja. Samaa krääsää kuin kotimaankin markkinoilla. Johan olivat siis markkinat. Aikamme hulinaa pällisteltyämme ja itseämme keräiltyämme päätimme lähteä takaisin Gypsy Homelle katsastamaan, josko siellä jo joku meitä olisi odottelemassa. Vaan eipäs ollutkaan. Saimme kuitenkin Gablingenin oman paikallis-Maikin eli Miken langan päähän ja tiedon, että klo 19.30 päästään rojuja roudaamaan sisälle. Tässä kohtaa elämää kello oli kuitenkin vasta iltapäivän verran, joten päätimme lähteä vaihteeksi Augsburg nimiseen, hieman Gersthoffenia valtavampaan, kaupunkiin katselemaan meininkejä sekä murkinaa. Ilma oli lämmin, joten mikäs se oli kaupungilla käpytellessä. Jännittävintä koko retkessä taisi olla paikallinen ulkoilmajääkiekkostadion. Tarkoituksenamme oli löytää myös hieman liikuntavälineitä, jottei pääse kunto aivan täysin tien päällä rapistumaan. Ongelmana oli kuitenkin vappu. Kaupat oli kiinni ja paikallisilta huoltamoilta ei juuri olutta kummempaa kesäurheiluvälinettä löytynyt. Mutta puistostapa löytyikin!!! Nyt on pallo ja kaikkea. Vielä, kun ehtisi potkiskelemaan.’
Augsburgista lähdimme takaisin Gypsy Homelle ja olimme paikalla jo hyvissä ajoin. Onneksi paikalle tuli hyvissä ajoin myös paikan isäntä, Mike, ja pääsimme sisälle suihkuun sekä lepäilemään FACissa nukutun yön jälkiä pois. Klo 19.30 aloitimme sovitusti roudaamisen ja laitoimme roippeet tuttuun tapaan paikoilleen reippaasti. Paikan akustiikka oli kuin suunniteltu yhtyettämme varten; seinät betonia ja lattia kaakelia! Mainiota! Kyselimmekin kaukaa viisaina ja vastaavanlaisiin paikkoihin tottuneina kysäisimmekin jo ennen soundcheckiä, että kuinkas kovaa täällä saa soittaa? Mike siihen, että sopivan kovaa ei liian kovaa. Mepäs siihen sitten että meillä on kovin kovaääninen rumpali, jota on sen lisäksi että se soittaa aivan saatanan kovaa, aivan helvetin vaikea kääntää hiljaisemmalle. No Mike siihen sitten että hän saa kyllä käännettyä lyömäsoittajankin volumen itselleen sopivaksi. No mepäs siihen sitten että näinhän se on.
Aikamme pällisteltyämme ja pähkäiltyämme löysimme sopivan äänentason ja olimme lähes kaikki melko tyytyväisiä. Ennen hoohetken koittamista nautiskelimme ranskalaisia perunoita ja sen sellaista. Soittaminen oli tällä kertaa olosuhteiden pakosta melko rauhallista, mutta ennen kaikkea kovasti katkonaista. Toiveena oli nimittäin, että soittaisimme settimme pienissä pätkissä, jotta väki ehtisi taukojen aikana hieman rupatella ynnä muuta sellaista. Ja näinhän me sitten muuten toimimmekin, vaikka hieman hämmentävältä tuntuikin rykäistä biisi tai pari ja sen jälkeen lorvailla ja notkua. No, väkihän totuttuun tapaan piti meistä äärettömän valtavasti ja onnistuimme olemaan olematta liian kovaäänisiä! Illalla jäimme vielä notkumaan Miken ja muiden motoristejen kanssa alakerran baariin ja sitten hyvin ansaituille yöunille odottelemaan uusia seikkailuja!